Esteettömyys

Kultainen lintuhäkki roikuu katosta ikkunan edessä. Häkissä sisällä tekolintu. Ikkunassa on valkoiset pitsiverhot.

Museo Milavidassa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita

Meillä ollaan kohteliaita
Milavidassa kohdellaan kaikkia ystävällisesti! Annamme tilaa erilaisille ihmisille ja mielipiteille. Emme tee oletuksia esimerkiksi sukupuolesta, taustasta, etnisyydestä, kulttuurista, seksuaalisuudesta, toimintakyvystä tai varallisuudesta.

Täällä ei kiusata
Kohtaamme uudet asiat ennakkoluulottomasti, haluamme oppia uutta ja kehittyä. Mikäli kohtaat häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, älä jää sivustakatsojaksi. Ilmoita asiasta Milavidan henkilökunnalle.

Olemme sinua varten
Uskomme tiedolla inspirointiin. Milavidassa oppiminen, oivaltaminen sekä elämykset kuuluvat yhteen. Edistämme tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä vähennämme yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Työskentelemme tiedon oikeellisuuden puolesta, lisäämme tiedon tuottamisen läpinäkyvyyttä, sekä vastaamme tieteen väheksymisen ongelmaan. Meillä saa kysyä ja ihmetellä. Jokainen saa kokea näyttelymme omalla tavallaan.